Kipinävuoro: Sari Toivola
Kipinävuoro on MarkkinointiKollektiivin yhteisön jäsenen kirjoitus havainnoistaan markkinoinnin alalta.
Muunlajinen eläin ei pysty osallistumaan itseään koskevaan keskusteluun tai vaikuttamaan tapaan, jolla se esitetään julkisuudessa. On siis täysin meidän ihmisten vastuulla varmistaa, että muunlajisen ääni pääsee kuuluviin yhteiskunnassamme. Vallalla olevan tekoälybuumin yhteydessä on puhuttu paljon tekoälyn etiikasta ja generatiivisen tekoälyn vastuullisesta käytöstä. Muunlajisen näkökulma jää tässäkin keskustelussa helposti pimentoon, mikäli emme kiinnitä asiaan tietoista huomiota. Onkin korkea aika ottaa muunlajiset mukaan generatiivisen tekoälyn vastuullista käyttöä koskevaan keskusteluun ja alkaa panostaa tekoälyn laji-inklusiiviseen käyttöön.
Tekoälyn avulla luoduissa eläinkuvissa piilee monta sudenkuoppaa
Emme välttämättä tunnista generatiivisen tekoälyn avulla luoduissa eläinkuvissa olevia vinoumia ja virheitä, sillä niiden tunnistaminen vaatii vallitsevien ihmiskeskeisten asenteiden ja diskurssien kyseenalaistamista. Lisäksi se edellyttää kuvassa esiintyvän muunlajisen eläimen biologisten ja fysiologisten ominaisuuksien tuntemista ja kykyä tulkita kuvassa esiintyvän muunlajisen ilmeitä, eleitä ja käyttäytymistä. Eläinvastuullisen tekoälyn käyttäjän on myös kyettävä tunnistamaan kuvasta havaittava ihmistoiminta ja sen vaikutukset muunlajisen eläimen hyvinvointiin.
Mikäli tekoälyn käyttäjältä puuttuu riittävät taidot generatiiviselle tekoälylle antamiensa promptien ja tekoälyn tarjoamien ratkaisujen kriittiseen ja eläinlähtöiseen tarkasteluun, saattaa julkaistavaksi päätyä muunlajisen eläimen harhaanjohtavassa valossa esittävä kuva tai video. Se saattaa normalisoida esimerkiksi muunlajisten kaltoinkohtelua tai yksilön kokemaa kipua, ja voi tosielämään heijastuessaan heikentää eläinten hyvinvointia.
Emme tällä hetkellä tiedä, miten generatiivisen tekoälyn avulla luotu eläinkuvasto vaikuttaa eläinten hyvinvointiin pidemmällä aikavälillä. Sen perusteella mitä muuhun visuaaliseen pop-kulttuuriin liittyen tiedämme, ei tosielämään heijastuvien vaikutusten mahdollisuutta voi AI-kuvienkaan osalta sulkea pois. Tutkitun tiedon puute ei muutenkaan poista tekoälyn käyttäjän vastuuta, tai anna oikeutta julkaista minkälaisia kuvia tahansa. Niin kauan kun tutkittua tietoa ei ole, on edettävä varovaisuusperiaatteen mukaan, eli pyrittävä pidättäytymään muunlajisille eläimille potentiaalista haittaa aiheuttavien AI-kuvien käytöstä.
Myös sinä ja organisaatiosi hyödytte laji-inklusiivisesta tekoälykuvien käytöstä
Laji-inklusiivisuuteen pyrkiminen on vastuullisuusteko ja tärkeä osa generatiivisen tekoälyn vastuullista käyttöä. Muunlajisia esittävien kuvien käyttöä koskevien vastuullisuuskysymysten sivuuttamisella voi olla vakavat seuraukset paitsi muunlajisille eläimille myös organisaatioille.
Tekoälyn eläinvastuullinen ja laji-inklusiivinen käyttö on avain potentiaalisten mainehaittojen ehkäisyyn. Eläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia päivä päivältä enemmän, joten viestinnässä, mainonnassa ja markkinoinnissa käytetyt kyseenalaiset eläinkuvat voivat kirvoittaa voimakastakin kritiikkiä. Kun tunnistat generatiivisen tekoälyn avulla luotujen kuvien haasteet mahdollisimman laajaa skaalalla, käytössäsi on parhaat työkalut generatiivisen tekoälyn tahattoman väärinkäytön ja siitä aiheutuvan mahdollisen mainehaitan ehkäisyyn.
Muunlajisten intressien huomioon ottaminen ei ole pois ihmisiltä, päinvastoin! Kyseenalaisista eläinrepresentaatioista luopuminen saattaa parhaimmillaan edesauttaa ihmisten välisiin sosiaalisiin tilanteisiin liittyvien jännitteiden purkamista. Laji-inklusiivisella tekoälyn käytöllä voidaan myös pyrkiä välttämään tekoälykuvien tahattoman väärinkäytön seurauksena syntyvä, kuluttajaa harhaan johtava lopputulos.
Tekoäly on tullut jäädäkseen. Lainsäädäntö laahaa kuitenkin isoin harppauksin kehittyvän teknologian perässä. Niinpä tekoälyn vastuullisen käytön suuntaviivojen vetäminen kuuluu ensisijaisesti tekoälyä käyttävien tahojen – sinun ja minun – tehtäviin.
Meidän on aika kantaa vastuumme ja toimia viisaasti ja harkiten. Vastuullisen tekoälyn käytön periaatteet tulee tunnustaa ja ulottaa kaikkiin eläimiin.
Kirjoittaja Sari Toivola on eläinten hyvinvointiaiheisiin erikoistunut Art Director ja viestinnän asiantuntija.
Oma tekstisi MarkkinointiKollektiivin Kipinävuoro-blogiin? Lue lisää ja jaa rohkeasti oma tekstisi.