Aihe:

Oppiminen

Blogit

Työelämässä ei oteta huomioon naisen biologiaa, ja se on ongelma

Kuukautiset, raskaus, keskenmeno, esivaihdevuodet ja menopaussi ovat tavallisia elämään kuuluvia asioita - paitsi työelämään, jossa ne lakaistaan maton alle. Koko yhteiskunta hyötyisi, jos naiset voisivat töissä olla biologiansa kanssa sujut ilman pelkoa ammatillisen arvon kyseenalaistamisesta, kirjoittaa Marica Thorén.
Blogit

Tämä on julkinen anteeksipyyntö puolisolleni: olen töissä parempi ihminen kuin kotona

Töissä kiitän, kun minua ystävällisesti huomautetaan virheestäni, mutta kotona samanlainen käytös saattaa aiheuttaa syvää huokailua ja ärsyyntymistä. Rakkaamme ovat usein niitä, joiden seurassa uskallamme purkaa kuormitustamme, mutta siivu työminän kärsivällisyydestä ja ratkaisukeskeisyydestä kuuluu myös kotijoukoille, kirjoittaa Marica Thorén.
Blogit

5 vinkkiä saavutettavien verkkosisältöjen tekemiseen

Jos olemme joskus kohdanneet, todennäköisesti tiedät, että ihmisten erilaisuuden ja moninaisuuden huomiointi on minulle tärkeää. Tähän liittyy myös digimaailman esteettömyys eli verkkosisältöjen saavutettavuus. Päätin siis koota tähän avuksesi 5 sisältöjen saavutettavuutta parantavaa vinkkiä, joihin jokainen voi sisältöjä tuottaessaan tarttua.
Blogit

Rajat kiinni!

"Vuosia olen harjoitellut terapeutin, kollegoiden, ystävien ja muiden tukihenkilöiden kanssa vetämään rajoja, pitämään niistä kiinni ja sanomaan ei. Miten tuo pieni kaksikirjaiminen pirulainen voikin olla suomen kielen vaikeimpia ja leimaavimpia sanoja." MarkkinointiKollektiivin blogissa tuntojaan avaa Emmi Paunonen.
Tapahtumat

*Tilaisuus on päättynyt* Kasvumarkkinointi ja markkinoijana kasvaminen / Turku 27.9.2023

Tässä MarkkinointiKollektiivin livetilaisuudessa puhutaan sekä organisaation kasvusta markkinoinnin avulla että markkinoinnin ammattilaisena kasvamisesta. Tutustutaan tutkimustuloksiin markkinoijien ajatuksista kasvumarkkinoinnin hyödyntämisestä, markkinoinnin ammattilaisena uusien haasteiden kanssa kehittymisestä sekä niistä oikeanlaisen palkitsemisen saamisesta - pysyykö alan palkkakehitys mukana työnkuvan jatkuvassa murroksessa?
Tapahtumat

*Tilaisuus on päättynyt* Millainen on markkinoinnin tulevaisuus? / Helsinki 13.9.2023

MarkkinointiKollektiivin livetilaisuudessa kurkistetaan markkinoijan ja markkinoinnin tulevaisuuteen kasvumarkkinoinnin, kilpailukyvyn ja tasa-arvon näkökulmista. Selvitetään yhdessä, miten työskentelytapojen uudistaminen ja kasvumarkkinoinnin tuomat mahdollisuudet näkyvät markkinoijan työpöydällä. Entä pysyykö alan palkkakehitys mukana työnkuvan jatkuvassa murroksessa?
Tapahtumat

KATSO TALLENNE: Strategisia valintoja -teematilaisuus 23.8.2023

Selkiytetään ajatuksia ja luodaan uusia näkökulmia markkinoijan strategisiin valintoihin. Päätöksiin, jotka ovat keskeisiä liiketoiminnan menestyksen kannalta. Tarkasteluun otetaan erityisesti liiketoimintastrategiasta johdettu markkinointistrategia, strateginen kohderyhmäymmärrys ja strategiset valinnat kumppanuuksia ajatellen. Tilaisuus tarjoaa vertaistukea arjen strategisiin valintoihin.
Uutiset

Aamu Säätiön "Poista tämä mainos" on MarkkinointiKollektiivin yhteisön mielestä Vuoden Paras markkinointiteko

Osana MarkkinointiKollektiivin Onnistunutta markkinointia- tilaisuutta (7.6.2023) jaettiin jo kuudennen kerran kollegiaalinen MK Vuoden Paras -tunnustus. Vuoden Paras-shortlistalla kisasi neljä huomiota herättänyttä markkinointitekoa, joista MarkkinointiKollektiivin yhteisön jäsenet äänestivät voittajaksi monia koskettaneen Aamu Säätiön "Poista tämä mainos"-markkinointiteon.