Kumppaniblogi: Kram MarkOps

MarkkinointiKollektiivi teki syksyllä 2023 ansiokasta työtä kerätessään tietoa lähes kuudensadan kollegamme hyvinvoinnista alalla. Ah! Ajattelin. Tätä olen odottanut.  

Sain itse olla mukana julkistamassa tuloksia ja puheenvuorollani rohkaisemassa markkinointiväkeä pitämään huolta positiostaan, työnsä edellytyksistä ja tuesta oman työn kehittämiseen – tai lähtemään. 

Kollegani Leena haastoi. Ne, jotka tuntevat Leenan, tietävät että silloin on syytä kuunnella. Hänen mielestään tulosnostoissa ei tullut esille tulosten toinen puoli lainkaan: tällä alalla on hyvinvoivia ihmisiä, jotka saavat osakseen selkeän suunnan, hyvää johtamista, työn arvostusta ja riittävästi palautetta. 

Ne, jotka eivät saa voivat huonosti. Mutta noista syistä, ei alan takia. Haluankin varmistaa, että tuo aihe ja keskustelu ei happane uutisvirtoihin kuin virman  sisällöt konsanaan, siksi jatkamme aiheen kaivelua.

Markkinointityötä arvostetaan, kun sitä ymmärretään

Olen tehnyt markkinoinnin työn kehittämisen työtä ammatikseni jo viitisentoista vuotta ja tämän urasiivun alussa kuulin alvariinsa lauseen: ”Kukaan ei tajua mun duunia”. Tai helpottuneita huokauksia palavereissa, kun ”Vihdoin joku tajuaa mistä mun työssä on kyse”.

Teimme tiimini kanssa 2016 selvitystä tästä ”työyksinäisyydestä” ja silloin  

  • 61 % parista sadasta vastaajasta koki jäävänsä substanssin kanssa yksin
  • neljä viidestä teki alvariinsa projektit alusta loppuun kokonaan yksin
  • 90 % koki, että heille olisi hyötyä mentoroinnista.

Moni asia on paremmin. Arvostus ja ymmärrys lisääntyvät. Perusasiat, kuten asiakas, näkyvät markkinoinnin tavoitteissa, rooleissa ja organisoitumisessa. Villien ”kaikki lyhyen tähtäimen konversio-optimointiin” -vuosien jälkeen brändiajattelu tekee paluutaan myös btob-bisneksiin. Kylmäsoitto ei ole kuolleena makaava roppa, vaan markkinoinnin vasen käsi – eli yhteistyö myynnin kanssa tiivistyy. 

Mitä myös on tapahtunut? Pahoinvointi on lisääntynyt yleisesti työelämässä ja siihen täytyy löytää lääkkeitä. Tietotyö uuvuttaa meidät, jos meillä ei ole aikaa oppia ja palautua. Ne molemmat vaativat aikaa. Automaation ja tekoälyn tuomat oikopolut ottavat aikansa ja työveronsa ennen kuin alkavat tuottaa  hedelmiä, joilla saisi lisää aikaa.

Markkinointi on aina ollut kestävyyslajina yrityksen toiminnan ytimessä. Se, miten sen juurella toimiva kohdellaan ihmisinä, on yrityksen johtamis- ja kulttuurikysymys, ei alaa leimaava asia. Alana tämä on kehittyvä ja kiinnostava, vaativa ja vaikea.

Tervetuloa kaikki uudet ja sinnitelkää nykyiset! Me ollaan hyviä! 

PS.  Lue Leenan löydöksistä ja kurkkaa grafiikasta näkökulmia blogista: Markkinointia, joka tuntuu, näyttää ja kuuluu hyvin.

Kirjoittaja Riina Jokinen on inhouse-markkinoinnin prosessien, teknologioiden ja ihmisten työn kehittäjä ja siihen erikoistuneen Kramin perustaja.

Riina oli mukana analysoimassa MarkkinointiKollektiivin syksyllä 2023 tekemää Markkinointialan suurta hyvinvointikyselyä, jonka raportin voit ladata täältä.

Julkaistu 
9.4.2024
Blogit
 -kategoriassa

Lisää 

Blogit

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.