Kärkimedia ja MarkkinointiKollektiivi järjestävät jo toistamiseen vaikuttavamman mainonnan suunnittelukilpailun – työn tavoitteena on varmistaa yhdessä, että kukaan lapsi ei jää yksin!
Mikä on Koitos?
Koitos on kaksipäiväinen, osallistava markkinointikilpailu kaikille markkinoinnin ammattilaisille 18.-19.11.2021. Intensiivisen työpajan muodossa järjestettävä kilpailu haastaa alan perinteisiä suunnittelun tapoja ja soveltaa niitä sanomalehtimainonnan kontekstissa.
Koitoksessa kisaajien tavoitteena on suunnitella markkinointiviestinnän konsepti Mieli ry:lle. Voittajajoukkueen konsepti toteutetaan ja julkaistaan Kärkimedian valikoiduissa medioissa.
Kenelle Koitos on tarkoitettu?
Kaikille markkinoinnin parissa työskenteleville ammattilaisille! Jos haluat oppia lisää konseptisuunnittelusta ja hyvästä sanomalehtimainonnasasta, jakaa osaamistasi muille, laajentaa verkostoasi, haastaa itseäsi ja parantaa lasten ja nuorten mielenterveyden haasteita maassamme, ja tarttua ennaltaehkäisevän työn merkityksestä kertomiseen, on tämä kilpailu juuri sinua varten.
Koitoksessa kilpaillaan noin viiden hengen tiimeissä. Tiimit pyritään luomaan siten, että niissä on osaamista monipuolisesti - ja tiimiläiset eivät tuntisi toisiaan entuudestaan.
Miksi kannattaa osallistua?
Koitoksen johtavana ajatuksena on markkinoinnin alan ammattilaisen oman ammattiosaamisen ja näkemyksen kasvattaminen.
Osallistumalla:
- pääset verkostoitumaan ja työskentelemään aivan uudella tavalla muiden alan ammattilaisten kanssa
- ymmärryksesi vaikuttavan sanomalehtimainoksen konseptisuunnittelusta ja konseptin kiteyttämisestä kasvaa
- pääset vaikuttamaan koko Suomen tasolla ihmisten hyvinvointiin
- saat näkemyksellistä sparrausta tekemiseen Koitos-kisan tuomarilta
Kenelle Koitos kisatyö tehdään?
Koitoksessa suunnitellaan ja toteutetaan non profit- kumppanille mainoskampanja. Koitoksen kumppaniksi syksylle 2021 valikoitui Mieli ry, jolle etsittiin markkinointiviestinnän keinoin tapoja vaikuttaa mielenterveyden edistämiseen lasten ja nuorten parissa.
Koitos kisatiimien haasteena on tehdä lasten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tärkeys näkyväksi. Syksyllä 2021 Koitoksessa nostetaan keskiöön erityisesti 1-6 luokkalaiset alakoululaiset, ja tavoitteena onkin tukea jokaisen lapsen mielen hyvinvointia jo ennaltaehkäisevästi. Kampanjalla on tarkoitus muistuttaa, miten tärkeää on se, että kukaan lapsi ei jää yksin.
Koitoksessa toteutettavan kampanjan avulla Mieli ry:llä on mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin suomalaisiin ja nostaa mielenterveyden edistämisen merkitys puheenaiheeksi. Kampanjan ensisijaisena kohderyhmänä on koko suomalainen aikuisväestö ja erityisesti ne (vanhemmat, isovanhemmat ja muut läheiset), jotka ovat läsnä alakoululaisen arjessa.
Hakuaika Koitos-mainoskilpailuun
*Haku kilpailuun on päättynyt.*
Kilpailun tärkeät päivämäärät osallistujille
Tiistai 8.11.2021 iltapäivällä (klo 14-16) kisatiimien ennakkotapaaminen virtuaalisesti.
Torstai ja perjantai 18.-19.11.2021 Koitos kisapäivät, varaudu noin klo 8:30-17:30 aikaan.
Koitos pyritään järjestämään kaikkia suosituksia noudattaen, toivottavasti turvallisesti läsnä.
Päätuomarina Anu Niemonen
Koitoksen päätuomarina toimii Anu Niemonen (Executive Creative Director, Wunderman Thompson). Niemonen on palkittu suunnittelija, joka on saanut toimia monissa kotimaisissa ja kansainvälisissä markkinointialan kisojen tuomaristoissa. Niemonen on ollut tuomaristossa muun muassa Cannes Lionsissa, Clio Awardsissa ja One Show’ssa.
Koitos on Niemoselle tärkeä, ja hän on mukana päätuomarina jo toistamiseen: ”Olen kovin iloinen, ylpeä ja innoissani, että saan olla mukana jälleen kerran Koitoksessa, joka on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tapa kehittää alaa äärimmäisen briefin ja asian ympärillä. Kärkimedia ja MarkkinointiKollektiivi tekevät tärkeää työtä kilpailussa, jossa palkintona on pystin sijaan kampanja ajankohtaiselle ja yhteiskunnallisesti merkittävälle asialle Suomen arvostetuimmassa ja luotettavimmassa mediassa. Loistavaa! Tuskin maltan odottaa syksyä!”
Koitoksen tuomaristoon kuuluu Niemosen lisäksi kaksi muuta markkinoinnin alan konkaria, jotka toimivat kisatiimeille myös sparrausta antavina neuvonantajina. Heidän nimet paljastetaan kesän ja syksyn aikana!
Koitos voittajatyön valintaan osallistuu päätuomarin ja hänen kahden tuomarikollegansa lisäksi myös raati, jossa on mukana edustajat Mieli ry:ltä, Kärkimedialta, Hekulta ja MarkkinointiKollektiivin tuotannosta.
Voittajatyö palkitaan
Haluamme kertoa voittajista ja heidän ajatuksistaan kaikille alan ammattilaisille! Kärkimedia ja MarkkinointiKollektiivi tekevät voittajista artikkeleja omiin kanaviinsa. Voittajajoukkue on kunniavieraana joulukuussa 2021 pidettävässä, koko Koitoksen satoa avaavassa, MarkkinointiKollektiivin ja Kärkimedian virtuaalitapahtumassa.
Lisäksi Kärkimedia hemmottelee ja huomioi voittajajoukkuetta ja tarjoaa heille elämyksen jonka sisältö on suunniteltu tukemaan voittajajoukkueen jäsenten omaa jaksamista sekä mielenterveyttä.
Koitoksen mahdollistaa Kärkimedia. Koitoksen kumppanina toimii Heku. Koitoksen tuottaa MarkkinointiKollektiivi.
Hae mukaan: jätä hakemuksesi tästä.
Lue lisää: Koitos 2021 tiedote.
Jäikö mieleesi vielä kysymyksiä?
Laita viestiä matalalla kynnyksellä MarkkinointiKollektiivin Sanna-Kaisalle (sanna-kaisa@mkollektiivi.fi) tai Kärkimedian Katille (kati.melart@karkimedia.fi)
Jäikö jokin vielä pohdituttamaan? Katso tästä vastauksia yleisimpiin Koitosta koskeviin kysymyksiin:
Mitä kisapäivinä tapahtuu?
Kisapäivät koostuvat intensiivisestä työskentelystä annetun briiffin parissa. Koitos kisaajat saavat kisabriiffin kuultavakseen jo ennen kisapäiviä, mutta briiffi käydään läpi vielä ensimmäisenä kisapäivänä. MarkkinointiKollektiivin tuotanto on jakanut osallistujat tiimeiksi, jotka lähtevät ratkomaan Mieli ry:n haastetta. Työskentelyn pohjana on kaikille tiimeille design thinking metodiin pohjaava raami, jota suosittelemme käytettäväksi. Toisen kisapäivän lopussa tiimit esittelevät työnsä kaikille kisaajille, tuomaristolle sekä raadille. Tuomaristo ja raati kokoontuvat tekemään päätöksen voittajatiimistä heti.
Mitä tapahtuu kilpailun jälkeen?
Vuoden 2020 Koitos voittajatiimi halusi olla vielä itse loppuun saakka itse mukana hiomassa voittajatyötään julkaisukuntoon. Tiimi kokoontui joitakin kertoja kilpailun jälkeen ja töitä tehtiin etänä kisatyön viilaukseksi. Koitoksen tuotannnon puolelta lopulliseen hiontaan ja sanomalehtimediassa julkaisuun on saatavilla apua myös Hekulta. Mieli ry vastaa konseptin jalkautuksesta omiin medioihinsa.
Mitä mieltä viime kerran Koitos kisaajat olivat kokonaisuudesta?
Vuoden 2020 kilpailijat antoivat Koitoksen kokonaisuudelle arvoisaksi 4,3 (asteikolla 1-5) ja jokainen osallistuja kertoi kilpailuun käytetyn ajan olleen sen arvoista.
"Oli tärkeää oppia eri lähestymistapoja aiheeseen. Koin myös tärkeäksi kokeneiden ammattilaisten mielipiteet ja kommentit."
"Ryhmässä oppisen miten tärkeää on kuunnella kaikkia ja tehdä pohjatyö, että visio pysyy kirkkaana loppuun asti."
"Intensiivisen tekemisen ilo ja positiivinen paine antoi arvokastakokemusta tulevaan omaan mainostoimistossa toimimiseen."
"Kuinka kahdessa päivässä voi saada jotain näin konkreettista ja käyttökelpoista aikaiseksi. Osoittaa sen, että kun yhdistetään eritahoja ja annetaan aikaa, tehtävä ja tietty aikapaine, mikä vain on mahdollista!"
Otatko Koitos haasteen vastaan? Hae mukaan!