Kumppaniblogi: Venuu

Google uudistuu isosti - mitä markkinoijan pitää tietää?

Meneekö hakukoneoptimoinnin periaatteet kokonaan uusiksi, kun Googlen hakukoneen toimintalogiikkaan tulee muutoksia? Entä valuuko kaikki tähän mennessä tehty hyvä duuni hukkaan? Ei, jos reagoi muutokseen, ymmärtää oikeasti hakujen taustalla olevia tarpeita ja osaa käyttää mielikuvitusta niiden täyttämiseen.

Se alkoi vuonna 1998. Google tuli ja opetti meidät hakemaan tietoa tietyn kaavan mukaan. Tiedämme, että kannattaa googlata sellaisilla sanoilla, joita sivustoilla todennäköisesti käytetään. Kun pyörä hajoaa, sen sijaan että Googleen naputtaisi ´pyörä meni rikki’, hakemalla ‘pyörähuolto + paikka’ saa parempia hakutuloksia. Kun aikeena on järjestää juhlat Helsingissä, hakukenttään ilmestyy ‘juhlatila helsinki’ kuin itsestään. Googlelta löytyy tähän jopa omat verkkohakuohjeet Näin haet Googlessa.

Koska olemme oppineet hakemaan näin, saiteilla viljellään rankasti juuri niitä hakusanoja, joita on totuttu hakemaan. Hakukoneoptimoinnin tavoite on vahvistaa domainia, dominoida tiettyjä hakusanoja ja -termejä, saada SERP eli hakutulossivu haltuun ja porukka saitille. Tekemään sen, mikä sisällön tavoite on.

Mutta muutoksen tuulet puhaltaa nyt voimakkaasti kuin Dysonin fööni. Tekoälybuumi räjähti toden teolla viime vuotisen ChatGPTn julkaisun myötä, ja sen yhdistäminen Bingiin vauhditti generatiivista tekoälyä hyödyntävien ominaisuuksien käyttöä hakukoneissa. Google vastasi haasteeseen nopeasti, ja sen Search Generative Experience, eli SGE, julkaistiin toukokuussa rajatulle määrälle testaajia Yhdysvalloissa. Tekoälyyn perustuva inhimillisempi ja keskustelevampi tapa hakea on pian arkipäivää myös meillä, mutta vielä ei ole tiedossa tarkalleen koska.


Rest in peace SEO?

SEO-guru Neil Patel avaa muutosta raflaavasti otsikolla “Is SEO dead in 2023?”. No, onko SEO kuollut? Ei sentään. Kuitenkin osa vanhoista SEO-taktiikoista väistyy pakostakin uusien tieltä, ja hakukoneoptimointia on varauduttava ajattelemaan laajemmin, jos haluaa jatkossakin löytyä Googlen haun kärjestä. Saittiarkkitehtuurin, hyvien sisältöjen ja monipuolisen linkkiprofiilin merkitys tuskin vähenee radikaalisti ainakaan ihan pian, mutta Googlen fokus on yhä vahvemmin käyttäjäkokemuksessa.

Monen muutoksen tavoitteena onkin ymmärtää googlaajan aikeita paremmin ja saada tarpeet täytettyä mahdollisimman nopeasti, jos mahdollista jo SERPissä eli hakutulossivulla.

Hakutuloksissa on ollut jo pitkään erilaisia SERP-ominaisuuksia, kuten kuva- ja videokaruselleja, local packeja eli paikallisten yritysprofiilien nostoja Google Mapsista, ja featured snippettejä eli pätkiä sivuston sisällöstä tuotuna suoraan hakutulossivulle.

Tuleva SGE pyrkii antamaan hakuihin vielä kattavamman vastauksen heti kärkeen, joten Google koostaa hakutuloksista selkeän yhteenvedon lähteineen. Perinteiset hakutulokset tulevat vasta paljon alempana SERPissä.

Tällainen zero-click search on googlaajalle mahtava juttu, mutta saattaa tuottaa päänvaivaa hakukoneoptimoijalle. Generoidussa sisällössä näkyminen tulee varmasti olemaan monen optimoijan tavoite, ja siihen on löydettävä uusia tapoja ja taktiikoita. Voi myös odottaa, että klikit vähenee ja orgaaninen sivustoliikenne laskee, jos suora vastaus hakuun löytyy jo ennen perinteisiä hakutuloksia, eikä hakijan ole enää tarpeen siirtyä toiselle saitille. Esimerkkejä löytyy jo Jenkeistä, jossa SGE on ollut livenä jo muutaman kuukauden.


Miten Google sitten osaa kaivaa tätä tietoa ja miten hauissa voi päästä esille?

Ainoa varma tieto on se, että voittajat ovat ne, joiden data on hyvin jäsenneltyä ja sisältö vastaa oikeasti hakijan tarpeisiin ja aikeisiin. Muu on vielä spekulaatiota, vaikka uutta tietoa ja erilaisia analyysejä ilmaantuu päivittäin.

Tekoälyyn perustuvan haun myötä hakukoneoptimoinnin hakusanakeskeisyys todennäköisesti vähenee, mutta haettavan aihepiirin aito tunteminen ja sen perusteellinen kattaminen eli topical authority pysyy vähintään aivan yhtä tärkeänä kuin tähänkin mennessä. Avainsana-analyyseillekin on silti ainakin toistaiseksi tarvetta, koska ne auttavat analysoimaan aihetta laajemmin ja ymmärtämään missä mittakaavassa asiaa haetaan.

Tämä hetkisen tiedon valossa hyvin jäsennelty UGC eli sivuston käyttäjien luoma sisältö eri muodoissaan tulee saamaan vieläkin enemmän painoarvoa SEOn vinkkelistä. Arvostelujen, suositusten, kommenttien ja käyttäjien lisäämien kuvien avulla sekä saitin muut kävijät että Google saavat jatkuvasti uutta tietoa.

Koska hakukoneoptimointi on yhtälailla psykologiaa kuin teknologiaa, ajatus siitä mitä kaikkea hakukoneoptimointiin voi sisällyttää, riippuu myös kohderyhmästä. Kun kohderyhmän aikeet, fiilikset ja omalaatuisimmatkin oikut ovat tiedossa, voi pyrkiä näkymään jossain muodossa kaikissa asiakaspolun vaiheissa, joissa kohderyhmä googlaa jotakin. Tämä perinteistä sisällöntuotantoa ja linkinhankintaa laajempi Surround Sound SEO -ajattelu tarkoittaa käytännössä sitä, että oman domainin lisäksi löytyy niin monelta hyvin sijoittuvalta saitilta kuin mahdollista: uutisista, artikkeleista, keskustelufoorumeilta, blogeista… Hakukoneoptimointiin linkittyykin yhä vahvemmin myös muun muassa PR, affiliate-markkinointi, markkinointiyhteistyöt ja vaikuttajamarkkinointi. Ja kuka tietää, ehkä näistä monista lähteistä pääsee todennäköisemmin myös osaksi Googlen hakutulossivulle generoimaa sisältöä.

Kirjoittajat Joona Lamppu (Business Development Lead) ja Henriikka Raussi (Head of Marketing) tapahtumapalveluiden markkinapaikka Venuulta tietävät mitä tapahtumapalveluita hakevat haluavat ja miten heidän tarpeisiinsa vastataan.

Julkaistu 
11.9.2023
Blogit
 -kategoriassa

Lisää 

Blogit

 -kategoriasta

Katso kaikki

Tilaa uutiskirje ja saat tiedon tapahtumista, koulutuksista ja markkinoinnin työpaikoista ensimmäisten joukossa!

No spam ever. Read our Privacy Policy
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.